Nuoret aikuiset

"Nuoret aikuiset" ovat joukko hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia seurakuntalaisia: toisten arjen täyttävät perhe ja lapset, toiset elävät yhden hengen taloudessa; toisilla työ haukkaa suuren osan käytettävissä olevasta ajasta, toiset nauttivat opintojen loppusuoran "vapaudesta".

Yllä mainituista syistä johtuen "nuorille aikuisille" voi olla vaikea löytää yhteistä nimittäjää. Siksi jonkin tietyn yhteisen tekemisen tai ryhmän perustaminen on osoittautunut haastavaksi.

Mikä sopisi sinulle?

UUTTA!!!

Tervetuloa nuortenaikuisten toimintaan Oriveden seurakuntakeskukselle.

Ohjelmassa yhteistä ruuan laittoa ja yhteisötaiteen tekemistä.

Ilmoitathan erityisruokavaliosta Aliinalle p. 0503003274

 

19.2 (Peruttu sairastapausten vuoksi), 12.3, 23.4 klo 13-16

 

Mukana toimintapäivässä Sanni ja Aliina

 

Haluatko mukaan nuorten aikuisten whatsapp-ryhmään?

Laita viestiä Aliinalle ja lisäämme sinut mukaan. Ryhmään tulee satunnaisesti pieniä hartauksia ja tiedotteita seurakunnan työntekijöiden puolesta. Ryhmä saa kuitenkin kasvaa oman näköiseksi ja on palvelemassa nuorten aikuisten hengellistä tarvetta. 

nuorten aikuisten toiminta mainos, toiminta yli 18 vuotiaille, 19.2. 12.3. 23.4. klo: 13-16 oriveden seuris