Uskollisuus Jumalan lahjojen käytössä

...sen sulta, sulta mä yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain,
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen.
(Eino Leino)

Matteuksen evankeliumin 25. luvussa kerrotaan Jeesuksen vertauksesta rikkaasta miehestä ja hänen palvelijoistaan.

Mies oli muuttamassa pois maasta ja uskoi koko omaisuutensa palvelijoidensa hoitoon. Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi talenttia ja kolmannelle yhden talentin, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Ensimmäinen ja toinen palvelija olivat ahkeria ja hoitivat niin hyvin herransa omaisuutta, että se kaksinkertaistui. Kolmas palvelija oli saamaton ja ehkä arkakin. Hän ajatteli, että riittää, kun hän säilyttää herransa omaisuuden koskemattomana.

Kun isäntä palasi kotiin, hän kutsui palvelijat tilintekoon. Ensimmäinen ja toinen palvelija saivat ansaitusti kiitosta toimistaan ja heidät kutsuttiin ilojuhlaan. Kolmas toi arkaillen sen ainoan haltuunsa uskotun talentin ja sai - myös ansaitusti - ankarat nuhteet laiskuudestaan. Hänen ainoakin talenttinsa otettiin pois ja annettiin sille, jolla oli eniten ansioita. Juhlaan pääsystä ei ollut puhettakaan, vaan hänet heitettiin ulos pimeyteen.

Me jokainen olemme saaneet Herraltamme monenlaisia lahjoja, kuka enemmän, kuka vähemmän.
Emme aina edes huomaa, mitä kaikkea olemme saaneet, vaan pidämme niitä itsestään selvyytenä.
On niin sanottuja syntymälahjoja kuten taiteelliset taipumukset, kädentaidot ja monet muut. Joku osaa kirjoittaa, toinen maalata tai veistää kuvia. Joku osaa laulaa, joku taas on matemaattisesti tai kielellisesti lahjakas, joku osaa tehdä kauniita käsitöitä tai ihania ruokia ja leivonnaisia. Joku on saanut useammankin lahjan, joku taas ehkä vain yhden.

Meidän tehtävämme on kehittää näitä syntymälahjoja ja käyttää niitä Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi, olipa niitä sitten yksi tai useampia.

On myös aineellisia lahjoja, joihin kuuluu esim. työ, perhe, koti ja toimeentulo. Terveys on yksi suurimmista lahjoista. Sitäkin pidämme itsestään selvänä, kunnes sen menetämme. Suuri lahja on myös rauha ja vapaus omassa isänmaassa. Varsinkin vanhempi sukupolvi muistaa, kuinka suurella uhrilla se on saavutettu.

Kun kerran seisomme Herramme edessä tilinteolla, voimmeko sanoa käyttäneemme oikein Hänen antamansa lahjat? Annoimmeko omastamme heikompiosaisille? Käytimmekö tervettä ruumistamme niiden auttamiseksi, joiden on vaikea liikkua? Muistimmeko kiittää kaikesta saamastamme sen antajaa, vai olimmeko tyytymättömiä ja halusimme aina vain enemmän?

Sananlaskujen kirjan 14. luvussa sanotaan: "Vanhurskaus on kansalle kunniaksi, mutta synti on kansojen häpeä. Kunnon palvelijaa Kuningas suosii, kunnoton joutuu hänen vihoihinsa."
Suokoon Jumala, että olisimme niitä kunnon palvelijoita.

Siunattua, raikasta loppukesää ja syksyä toivottaen

Marjatta Somero