Lapsikuoro

to 7.3. klo 14.45

Muu tila

Uusi lapsikuoro noin 0-3-luokkalaisille.

Uusi lapsikuoro noin 0-3-luokkalaisille alkaa Kultavuoren koululla! Kuorossa lauletaan monipuolisesti perinteisiä ja lasten toivomia lauluja, opetellaan äänenkäytön perusteita, kehitetään yhdessä musisoinnin taitoa, tutustutaan äänissä laulamisen ideaan ja vietetään hauskaa aikaa yhdessä. Kuoron kanssa lapset pääsevät kokeilemaan yhdessä esiintymistä, sekä koulun että seurakunnan tilaisuuksissa. Kuorossa kenenkään ei tarvi laulaa yksin, vaan saa aina tukea vieruskavereilta.

Kuoro on avoin kaikille noin 6-9 -vuotiaille lapsille. Kuorossa voi aloittaa kuka tahansa - aikaisempaa musiikillista harrastuneisuutta ei vaadita eikä musiikillisia kykyjä arvostella. Kuoroa johtaa Oriveden seurakunnan kanttori Maria Kujanpää.
  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä