Uutiset

Syksy toi uusia työntekijöitä

17.9.2018 11.06

Vaikka seurakunta koostuukin kaikista jäsenistään, usein tehtäviin valitut työntekijät koetaan seurakunnan "kasvoiksi". Kun kasvot vaihtuvat, on paikallaan kertoa, miltä seurakunta nyt näyttää. 

Syksyn kerhoissa aloittivat uudet kerhotädit: Henna Mäkiranta tosin on tuttu näky seurakunnassa jo aiemman sijaisuutensa ajalta. Nyt hän aloitti lastenohjaajan tehtävässä, johon hänet valittiin jo toukokuussa 2017. Krista Inkinen taas on valittu sijaiseksi kasvatuksen virkaan, jota aiemmin hoiti Helena Vettenranta. Krista jakaa kerhovastuuta Hennan kanssa sekä suunnittelee seurakunnan toimintaa alakouluikäisille.

Pastorikokoonpanokin on päivittynyt. Syyskuun alusta Orivedellä aloitti seurakuntapastori Mari Mutanen. Hän sijaistaa kasvatuksen pastorin tehtävässä Kari Mäkistä, joka puolestaan sijaistaa virkavapaalla olevaa kappalaista Juha Itkosta. Juha Itkonen toimii vt. kirkkoherrana Ruoveden seurakunnassa vuoden 2018 loppuun. Käytännössä Mari vastaa muiden papillisten työtehtävien ohessa rippikoulukauden 2019 suunnittelusta sekä osallistuu varkkari- ja nuorisotyöhön muiden kasvatuksen työntekijöiden kanssa.

Lähetyssihteerin tehtävää hoitaa kesäkuun 2019 loppuun Sari Valkeajoen sijaisena Kia Syrjätie. Uusien työntekijöiden yhteystiedot löytyvät nettisivujen yhteystiedot-osiosta.

« Uutislistaukseen