Seurakuntavaalit pidetään 15.11.2026
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt nelivuotiskaudelle 2027 - 2030. Oriveden seurakunnan jäsenet äänestävät luottamushenkilöt Oriveden kirkkovaltuustoon.
Vaikuta äänestämällä
Seurakuntavaaleissa valitaan seurakuntien luottamushenkilöt, jotka vaikuttavat monin eri tavoin seurakuntansa työhön ja sen kautta tulevaisuuteen. Luottamushenkilöt valitsevat edustajansa kirkon ylintä päätösvaltaa käyttävään kirkolliskokoukseen.
Voi tutustua myös valtakunnalliseen seurakuntavaalit.fi-sivustoonLinkki avautuu uudessa välilehdessä!
Kuka voi asettua ehdolle?
Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka
- täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä
- antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta
- on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu
- ei ole vajaavaltainen.
Kristillisestä vakaumuksesta tunnettu -ilmaisu kertoo siitä, että henkilö kuuluu kirkkoon ja on sitoutunut rakentamaan yhteisön tulevaisuutta. Tämä on tarpeen toimittaessa seurakunnan luottamuselimessä. Käytännössä vakaumusta ei tutkita. Kristillinen vakaumus ilmenee kullakin ihmisellä omalla tavallaan.
Vajaavaltaisuus tarkoittaa Suomessa oikeudellista asemaa, jossa henkilöllä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta itse hallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Vajaavaltaisella tarkoitetaan holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 1 luvun 2 §:n mukaan alaikäistä eli alle 18-vuotiasta henkilöä sekä sellaista täysi-ikäistä henkilöä, joka on julistettu vajaavaltaiseksi.
Ehdokas ei voi olla oman seurakunnan viranhaltija tai työntekijä. Jos seurakuntasi kuuluu seurakuntayhtymään, tämän yhtymän tai siihen kuuluvan seurakunnan viranhaltija tai työntekijä ei myöskään ole vaalikelpoinen.
Ehdolle seurakuntavaaleissa voi asettua valitsijayhdistyksen kautta.
Kuka saa äänestää?
Äänioikeutettuja tämän vuoden vaaleissa ovat seurakunnan jäsenet, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15.11.2026. Jos olet muuttanut uuden seurakunnan alueelle 15.8. jälkeen, äänioikeutesi koskee vanhaa kotiseurakuntaasi.
Ennakkoäänestys kotona
Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Kotiäänestyspyyntö on jätettävä ennakkoon.
Tärkeitä päivämääriä
Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026.
Ennakkoäänestys järjestetään 3.-7.11.2026.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Oriveden ennakkoäänestyspaikoista tiedotetaan myöhemmin.
Varsinainen äänestyspäivä on 15.11.2026.
Vaalipäivänä voit äänestää vain oman seurakuntasi äänestyspaikassa.
Vaalin tulokset selviävät vaalipäivän iltana.