Paastomatkan päätepysäkki on jo hyvää vauhtia lähestymässä. Vaikka vietämme parhaillamme hiljaista viikkoa, pääsiäisen valo jo varovasti kajastaa.

Osallistuin elämäni ensimmäistä kertaa kolmen viikon mittaiseen paastoon, jonka aikana sitouduin paastoamaan lempiherkuistani ja sosiaalisen median käytöstä – onnistuen joinakin päivinä vähän paremmin kuin toisina. Matkan aikana oma vajavaisuus ja pienuus Jumalan edessä on tullut näkyvämmäksi, samoin oma arkuus kääntyä Jumalan puoleen ilojen ja surujen kanssa. On ollut hätkähdyttävää huomata, kuinka helposti puhelimen käytöstä vapautuneet hetket saa täytettyä kaikenlaisella puuhastelulla rauhoittumisen sijasta.

Onko paastokokemuksesta siis jäänyt käteen vain pettymys itseen, vai olenko saanut matkalta mitään evääksi? Koen, että olen saanut paljonkin. Kaipaus Jumalan lähelle on näiden viikkojen aikana voimistunut, ja tämän toivoisin voivani sydämessäni säilyttää. Myös toisten puolesta rukoileminen on tullut säännölliseksi osaksi arkeani. Olen kokenut esirukoilemisen sekä tärkeäksi palvelutehtäväksi että vapauttavaksi asiaksi, kun huomioni on kiinnittynyt itseni sijasta kanssaihmisiin. Koen myös saaneeni rohkaisua edetä niiden omien asioiden suhteen, joiden puolesta paastomatkakumppanit sitoutuivat yhteisen paastomatkan alussa rukoilemaan. Rukouksen kannattelevan voiman toivoisinkin voivani erityisesti muistaa tältä matkalta.

Lämmin kiitos kaikille tämänvuotisille paastomatkakumppaneilleni, ja siunattua pääsiäisen aikaa juuri sinulle, joka tätä päivitystä luet.

Maija Peltola